Huonosta tuulesta, kivuista ja kärsimyksestä huolimatta elämä jatkuu j apäivät seuraavat hurjaa vauhtia toisiaan. Mitä olen tehnyt tässä välillä kun en ole kirjoittamaan ehtinyt? En mitään tähdellistä mutta niin ne päivät vain kuluvat. Olo ei ole yhtään kohentunut, mieliala kylläkin. Olimme tänään shoppailemassa isossa ostoskeskuksessa muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoamme..shoppailemassa jos nyt vähän yli sadan euron tuhlaamista edes voi pitää shoppailemisena!

Minulle ja meille se on kuitenkin iso asia, emme ole syntyneet kultalusikka suussa ja ehkä syynä on sekin että ei ole tullut luettua itteänsä jollekin johtajan pallille saamaan johtajan palkkaa. Ja on tullut vietettyä sen verran tuhlailevaa elämää että vaikka suht ahkerasti olen henk kohtaisesti ollut töissä, näistä kivuistani huolimatta,  raha ei luonani pesi!!!,

Tuli ostettua taas kasa yrttien siemeniä, ja kissalle ihan omat ruohot ettei sen tarvitse jyrsiä kaikkia kukkiani. Ai niin, se vieras kissa majailee edelleen meillä. Oli ainakin aamulla, sen jälkeen en ole sitä nähnyt mutta eiköhän se kohta hyppää keittiön ikkunapellille naukumaan surkeana! Ilmoitus paikalliseen verkkoyhteisöön ei ole tuottanut tulosta, maanantaine vien kuvallisen ilmoituksen paikallisten kauppojen ilmoitustaululle. Jos kukaan sitä ei hae pois kait se sitten jää meille.

Aurinko paistaa ihanasti, odottelen että lumet katolta rymisevät alas. Ne ovat jo toista metriä räystään ulkopuolella mutta edelleen sinnittelevät paikoillaan. Navettarakennuksen katolta lumet tulivat alas eilen ja paksuutta tällä lumikerroksella oli reilut toista metriä! Ihme että rakennus on kestänyt moisen lumitaakan. Seurailin taas shoppailureissullamme talojen kattoja ja missään ei ollut sellaista lumikuormaa katolla kuin meillä. Elämme siis suotuisien tuulien alla! Lumet kerääntyvät kaikki päällemme. Kunpa se manna taivaasta sataisi rahan muodossa yhtä vuolaana päällemme niin mikäs tässä...on lotto vetämässä mutta sanotaan että raha tulee rahan luo siis turha toivo!

Huomenna on tämän lomatauon viimeinen päivä ja tosin, töihin menen joksikin aikaa siitä syystä että töitä jäi tekemättä toissa perjantaina jotka on pakko tehdä viimeitään maanantai aamuna niin että menen mieluummin sunnuntaina päivällä. Sas nähdä mitä pomo on keksiny loman aikana mun pääni menoksi. Ounastelen että auton mittariin tulee muutama kilometri lisää!!!

Mutta nyt, on hetki aikaa, ihan vain itselle, lasi lakkaviiniä, valkoista suklaata, ehkä musisointia kosketinsoittimilla, ihan omia juttuja sillä nuoteista en ymmärrä. Avokkini on jääkiekkopelissä kaverinsa kanssa. Maanantaina alkaa kurja jakso, viiden päivän pikadieetti, ostin nutrilettiä ja nyt se on pakko onnistua. Laihdutin joskus ihan leikiten 24 kg mutta ne ryökäleet ovat melkein tulleet takaisin, kevät ja kesä tulee, minulla on kaapissa ihania vaatteita jotka joskus mahtuivat päälleni...minussa asuu hoikka, seksikäs ihminen vaikka en mikään missi olekaan! Nyt tsemppiä keräämään!!!